Applelta povataan mielenkiintoisia uutuuksia ensi kuussa: täysin uusi iPad sekä älykaiutin

Applen vuosittainen kehittäjäkonferenssi WWDC käynnistyy San Josessa 5. kesäkuuta, ja tänä vuonna voidaan konferenssin avauksessa odottaa nähtäväksi ohjelmistopäivitysten lisäksi myös tuoteuutuuksia. Apple-tietäjänä tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo ennustaa, että WWDC:n Keynote-esityksessä nähdään uusi iPad Pro sekä pitkään ennusteltu Siri-älykaiutin, kertoo 9to5Mac.

Kuo toistaa aiempia ennustuksiaan, joiden mukaan tilaisuudessa nähtäisiin 50 prosentin todennäköisyydellä uusi Siri-virtuaaliavustajaa käyttävä älykaiutin. Lisäksi hän ennustaa, että täysin uusi iPad Pro -malli nähdään yli 70 prosentin todennäköisyydellä.

Applen on jo pidempään huhuttu valmistelevan Siri-kaiutinta, joka tulisi kilpailemaan esimerkiksi Amazon Echon ja Google Homen kanssa. Kuon mukaan Applen älykaiutin erottuu kilpailijoistaan esimerkiksi paremman äänenlaatunsa ja tehokkaamman järjestelmäpiirinsä ansiosta.

Myös täysin uusi iPad Pro -malli on liikkunut huhuissa pitkään. Erinäisten raporttien perusteella tulossa on 10,5-tuumaisella näytöllä varustettu malli, joka isommasta näytöstään huolimatta on ulkomitoiltaan lähellä nykyisiä 9,7-tuumaisia malleja. Laitteen muotoilun sanotaan enteilevän ensi syksynä nähtävää uutta huippu-iPhonea.

Huhuttujen uusien laitteiden lisäksi WWDC:ssä esitellään uudet versiot Applen käyttöjärjestelmistä, eli iOS 11, macOS 10.13, tvOS 10 sekä watchOS 4. Ensimmäiset uudistukset ja beetaversiot on perinteisesti nähty WWDC:n yhteydessä, ja viralliset versiot saapunevat totuttuun tapaan syksyllä.