Apple: ei enää uutta iTunes LP -sisältöä – ei merkitse vielä iTunes-kaupan loppua

Apple on vahvistanut The Vergelle, että uutta LP-sisältöä ei enää iTunes-kaupassa nähdä. Päätös ei kuitenkaan vaikuta jo saatavilla olevan sisällön lataamiseen, ainakaan toistaiseksi.

Applen iTunes-musiikkikaupassa alettiin myydä albumin lisäksi muun muassa videoita tai bonuskappaleita kaupan päälle tarjoavaa LP-sisältöä vuonna 2009. Nyt yhtiö on kertonut, että uutta LP-sisältöä ei enää huhtikuusta eteenpäin ole odotettavissa.

Jo iTunes-kaupasta löytyvä LP-sisältö ei kuitenkaan ole katoamassa mihinkään, vaan se pysyy ladattavissa vielä ainakin tämän vuoden ajan. Sisältöä ostaneiden ei heidänkään kannata olla huolissaan, sillä aiemmin ostetut LP-sisällöt pysyvät myös iTunes-myynnin loppumisen jälkeen ladattavissa iTunes Match -palvelun kautta.

Applen suunnitelmista lopettaa ladattavan musiikin myynti on spekuloitu jo hyvän aikaa. Yhtiön huhutaan olevan aikeissa sulkea iTunes-kaupan vuoden 2019 alkupuolella, jolloin käyttäjiä kehotettaisiin siirtymään Apple Music -suoratoistopalvelun pariin ilmaisella kokeilujaksolla houkutellen.

Suoratoistopalvelujen lisätessä alati suosiotaan ei ole enää ihme, että ladattavan musiikin myyntiä ollaan hiljalleen lopettelemassa. Nähtäväksi jää, kuinka kauan iTunes-kauppa vielä käy.