Apple aikoo mullistaa diabeetikoiden päivittäisen elämän

Apple työskentelee edelleen aktiivisesti uusien sensorien ja terveyteen liittyvien kykyjen tuomiseksi osaksi Apple Watch -älykelloaan. Yhdysvaltalaisen talousjulkaisun CNBC:n mukaan Applella on osana ”huippusalaista” hanketta pieni joukko biolääketieteen insinöörejä työstämässä uutta, helpompaa tapaa mitata verensokeria.

Hankkeessa kehitetään tapaa mitata glukoosin määrää ilman tarvetta neuloille tai pistelylle. Tarvittavat anturit voitaisiin sijoittaa osaksi Applen älykelloa. Projekti on ollut käynnissä pitkään, sillä sen kerrotaan pannun alulle jo Applen vuonna 2011 edesmenneen perustajan Steve Jobsin toimesta.

Monet ovat yrittäneet parantaa diabeetikoiden elämää uusilla mittausratkaisuilla, mutta kaikin puolin onnistunutta ja yleistynyttä parempaa ratkaisua ei ole kovasta yrityksestä huolimatta vielä nähty. Mittaaminen on vaikeaa ilman veren ottamista. Applen ratkaisu perustuu optisiin sensoreihin, jotka mittaavat ihon läpi glukoosin määrää verisuonissa.

CNBC kertoo Applen tiimin olevan nyt valmis testaamaan kehittämäänsä teknologiaa käytännön kokeissa. Apple voisi aloittaa testauksen klinikoilla San Franciscon lähistöllä.

Applen glukoosimittausta kehittävä tiimi oli kooltaan noin 30 henkeä vuosi sitten. Työntekijämäärä on sittemmin voinut kasvaa.

Apple on panostanut viime vuosina yhä enemmän erilaisiin terveyteen liittyviin hankkeisiin. Apple Watchiin on huhuttu myös muita uusia mittauksia, kuten sykkeen laskunopeuden seuraamista ja unianalyysia. Applen toimitusjohtaja Tim Cook on pitänyt terveysalaa suurena mahdollisuutena Applelle.