Älypuhelimien akunkestot saattavat jopa tuplaantua uuden teknologian ansiosta

Älypuhelimet, kellot, tabletit ja lukuisat muut uudet laitteet vaativat reilusti entistä enemmän virtaa toimiakseen. Akut eivät kuitenkaan ole kehittyneet viime aikoina kovin nopeasti, joten tämän seurauksena monessa mobiililaitteessa on akunkestoon liittyviä ongelmia, kertoo Redmond Pie. Lataamme älypuhelimiamme ainakin kerran päivässä, eivätkä markkinoiden uudet älykellot pärjää juurikaan paremmin.

Muutos saattaa kuitenkin olla tulossa piankin, kertoo Yhdysvaltojen entinen energiaministeri Steven Chu. Hänen mukaansa akut saattavat tuplata tai jopa triplata latausten välisen toiminta-aikansa uusien keksintöjen ansiosta.

Chun mukaan reilusti parempi akunkesto saataisiin aikaan nanomittakaavan ”hiilikilvellä”, jonka avulla akkujen sisäiset kemikaalit pystyttäisiin pitämään tarkemmin hallinnassa. Tämän pitaisi ainakin teoriassa tarkoittaa sitä, että nämä kemikaalit säilyttävät latauksensa pidempään, eivätkä myöskään mene epäkuntoon yhtä helposti kuin nykyiset akut.