Vain muutama päivä, niin Twitter muuttuu merkittävästi

Twitter tulee muuttumaan 19. syyskuuta, kertoo The Verge lähteisiinsä perustuen. Twitter itse kertoi tulevista muutoksista jo keväällä, mutta niiden toteutumista on saatu odottaa pitkään.

19. syyskuuta alkaen twiittien 140 merkin rajoitukseen ei enää lasketa mukaan kuvista, GIF-kuvista, videokuvista, kyselyistä ja muista lisäyksistä aihautuvien linkkien merkkejä. Näin itse twiittitekstit voivat olla aiempaa pidempiä.

Lisäksi myöskään käyttäjänimet twiittien alussa eivät enää syö merkkimäärää, joten keskustelut Twitterissä helpottuvat. Aiemmin itse twiitille on jäänyt vain vähän tilaa, jos keskustelussa on ollut mukana useita eri käyttäjiä, joiden käyttäjänimien on pitänyt löytyä twiitin alusta.

Vielä toistaiseksi ei ole varmaa, tapahtuvatko 19. syyskuuta kaikki muutokset vaan nähdäänkö silloin vasta ensiaskeleet merkkimäärän laskutavan muutoksessa, esimerkiksi vain jonkin sisältötyypin osalta.

Twitter on harkinnut myös mahdollisuutta tuoda selvästi pidempiä tekstijulkaisuja palveluunsa. Twiitit voisivat säilyä yhä 140 merkin enimmäispituisina, mutta ne voisivat sisältää linkin Twitterin sisällä avautuvaan laajempaan tekstiin.

Twitter on uudistanut palveluaan muutenkin viime aikoina. Yksityisviestien osalta palvelussa kerrotaan nyt, onko viesti jo avattuja kirjoittaako vastapuoli parhaillaan. Lisäksi myös yksityisviesteissä näkyvät nyt myös esikatselut niiden sisältämistä linkeistä.