Huhu: Apple Watch 2 tulossa syksyllä iPhone 7:n rinnalla

Alihankkijalähteet kertovat Applen valmistelevan seuraavan Apple Watchin julkaisua tulevalle syksylle. Piiri- ja komponenttitoimitusten on määrä alkaa vuoden kolmannella neljänneksellä, mikä viittaa vahvasti siihen, että uusi kello voitaisiin nähdä syyskuussa uuden iPhonen rinnalla.

Ensi syksyn iPhone-julkistus näyttää jäävän jonkinlaiseksi välimalliksi ennen ensi vuoden isompaa uudistusta, mutta uusi Apple Watch saattaisi tehdä julkistustilaisuudesta mielenkiintoisemman.

Digitimesin lähteet mainitsevat toimitusaikataulujen lisäksi myös tilausmääriä. Niiden perusteella Apple odottaa seuraavan Watchin peittoavan edeltäjänsä suosiossa. Lähteet arvioivat, että jopa kaksi miljoonaa kelloa voitaisiin toimittaa kuukausittain.

Apple ei ole kertonut julkisuuteen Apple Watchin toimitusmääriä, ja monien arvioiden mukaan määrät ovatkin jääneet odotettua alhaisemmiksi. Analyytikot eivät ole kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen arvioistaan, mutta esimerkiksi KGI arvelee, että alkuperäistä Apple Watchia toimitettaisiin tänä vuonna alle 7,5 miljoonaa kappaletta. Kahden miljoonan kellon kuukausittainen valmistustahti tarkottaisi, että odotukset uudelle mallille ovat selvästi korkeammalla.

Kuten aiheesta uutisoinut 9to5Mac mainitsee, osa Applen optimismista varmastikin liittyy uuteen watchOS 3 -käyttöjärjestelmään, joka julkaistaan syksyllä. Uusi käyttöjärjestelmä parantaa selvästi kellon nopeutta ja käytettävyyttä, ja yhdessä tehokkaamman raudan kanssa uusi kello voikin olla selvästi alkuperäistä houkuttelevampi.