Sonyn älypuhelinvalttina ollut vedenkestävyys – ei kannata sittenkään upottaa veteen...

Yksi selvä vahvuus Sonyn Xperia-sarjan älypuhelimilla ja tableteilla on ollut niiden vesitiiviys, ja laitteita onkin mainoskuvissa nähty veteen upotettuina ja esimerkiksi ottamassa kuvia veden alla. Viimeisimpien mallien kohdalla Sony on kuitenkin tarkentanut linjaansa, eikä Xperioita enää saa uittaa tai upottaa.

Kuten edeltäjänsä, myös uudet Xperia Z5 -laitteet ovat IP68 -luokiteltuja. Numeroista 6 tarkoittaa, että laite on pölytiivis, kun taas 8 tarkoittaa, että laite selviää upotuksesta makeaan veteen yli yhden metrin syvyyteen. Käytännössä laitteita ei kuitenkaan kannata veteen upottaa, jos haluaa niiden toimivan ongelmitta. Sonyn mukaan ”vedenpitävyyttä testataan asettamalla laitteet varovaisesti kraanavedellä täytettyyn säiliöön, joka lasketaan 1,5 metrin syvyyteen. Kun laite on ollut säiliössä 30 minuuttia, se otetaan ulos varovasti ja sen toiminnot ja ominaisuudet testataan.” Toisin sanoen laitteita ei ole tarkoitus käyttää vedessä.

Xperia Z1 Compact

Sony on aiemminkin tehnyt takuuehdoissa selväksi, etteivät laitteet aivan mistä tahansa selviä, ja että esimerkiksi huolimattomasti suljetut kannet ja suojukset voivat päästää vettä laitteisiin, mutta nyt linjaa on yleisemminkin tiukennettu. Xperia Blog -sivusto mainitsee huomanneensa muutoksen aiemmin tänä vuonna ilmestyneiden Z3+- ja Z4-laitteiden kohdalla, ja ajatteli muutoksen koskevan vain niitä, mutta uusien Z5-mallien ilmestyttyä näyttää siltä, että uusi linjaus koskee koko Xperia-mallistoa.

Sonyn omien verkkosivujen mukaan Xperia-laitteita voi esimerkiksi käyttää märillä sormilla tai vaikka kylpyammeessa loikoillessa, mutta laitetta ei saa upottaa veteen. Valokuvia ja videota voi kuvata kosteissa olosuhteissa, mutta kameraa ei saa käyttää kuvien ottamiseen vedessä. Lisäksi mainitaan, ettei laitetta saa altistaa suolaiselle vedelle, eli esimerkiksi meri- tai kloorivedelle, ja että jos laite saa suolavesiroiskeita päälleen, se pitää huuhdella makealla vedellä.