Akkuongelmat kiusaavat Android-käyttäjiä – syynä marraskuun tietoturvapäivitys

Osalle Android-laitteista jo julkaistu marraskuun tietoturvapäivitys on vähentänyt joidenkin käyttäjien akunkestoa merkittävästi. Akkuongelmista uutisoi muun muassa AndroidAuthority.

Tietoturvapäivityksen ladattuaan ja asennettuaan useat käyttäjät ovat raportoineet akunkeston tuntuvasta alenemisesta. Päivityksen jälkeen Google Play -palvelut tyhjentävät akkua muutaman tunnin aikana jopa 30-90 prosenttia. Ongelma ei ole laitekohtainen, vaikka se vaikuttaakin koskevan eniten Pixel-puhelinten käyttäjiä. Lisäksi myös esimerkiksi Samsungin Galaxy S8- ja Note8 -käyttäjät ovat raportoineet ongelmista OnePlus-fanien ohella.

Akun tyhjenemistä näyttäisi esiintyvän vain, jos puhelin on yhdistettynä Wi-Fiin, ja Google Play -palveluiden välimuistin tyhjentäminen Wi-Fin käytöstä ottamisen ohella vaikuttaisi korjaavan ongelman ainakin toistaiseksi.

Google ei ole vielä kommentoinut asiaa, mutta ratkaisua odotellaan jo piakkoin julkaistavassa joulukuun tietoturvapäivityksessä.