Ainakin nämä ongelmat piinaavat Windows 10:n vuosipäivitystä

Microsoftin Windows 10 -laitteille 2. elokuuta julkaisema vuosipäivitys eli Anniversary Update on aiheuttanut myös lukuisia eri ongelmia, jotka ovat esiintyneet laajemminkin eikä vain yksittäistapauksina.

Muun muassa seuraavista ongelmista on Windows 10:n osalta raportoitu.

1. Web-kameroita on muuttunut toimintakyvyttömiksi, jopa miljoonittain.

2. SSD-levyllä varustettuja tietokoneita, joissa käyttöjärjestelmä ja sovellukset ovat eri levyllä, on jumiutunut. Ratkaisuja ongelmaan voi olla paluu aiempaan Windows-versioon tai Windowsin käynnistys virheensietotilassa, minkä lisäksi sovelluksia voi siirtää käyttöjärjestelmän kanssa samalle levylle.

3. Muutettuja asetuksiapalautuu oletustilaan ja esimerkiksi Microsoftin Edge-selain vaihtua takaisin oletusselaimeksi ja kirjautumistapakin muuttua.

4. Poistettuja sovelluksia asentuukin uudelleen.

– Kaiken kaikkiaan juhlapäivityksen aiheuttama jälkitila on sittenkin ollut jopa odotettua kohmeisempi. Toivottavasti Microsoft oppii virheistään ja palkkaa enemmän pätevää väkeä tulevien päivitysten testaamiseen, summaa esimerkiksi Tekniikan Maailma ongelmat.

Windows 10 Mobile -laitteille vuosipäivitys saapui myöhemmin vasta viime viikolla, eikä niiden osalta ole ainakaan toistaiseksi raportoitu erikseen suuremmista ongelmista.

comments powered by Disqus