Adressi vastustaa Applen huhuttua iPhone-uudistusta

 

Philips Fidelio M2L:t ovat ensimmäisenä markkinoille ennättäneet kuulokkeet, jotka käyttävät Applen digitaalista Lightning-liitäntää.

Applen huhutaan poistavan perinteisen 3,5 millimetrin audioliitännän seuraavista iPhone-malleista. Tämä on kiukustuttanut ihmisiä, ja niinpä nyt nettiadressi kerää nimiä vastustaakseen huhuttua muutosta.

SumOfUs.org-sivustolle perustetun adressin on tätä kirjoitettaessa allekirjoittanut jo reilut 227 000 ihmistä. Huhuttua erillisen kuulokeliitännän poistamista perustellaan adressissa sillä, että Apple haluaa vain nyhtää rahat ihmisiltä, jälleen, ja että muutoksen myötä ihmiset joutuisivat uusimaan kuulokkeensa, mikä tarkoittaisi tonneittain turhaa elektroniikkajätettä, kun vanhat kuulokkeet hylätään.

Huhut perinteisen kuulokeliitännän hylkäämisestä ovat todellakin vasta varhaisten huhujen asteella, sillä aikaa iPhone 7:n julkaisuun on näillä näkymin vielä noin kahdeksan kuukautta. Viimeisimpänä Fast Company on raportoinut, että iPhone 7 saattaisiolla aiempia malleja ohuempi, vesitiivis, tukisi langatonta latausta ja että erillistä kuulokeliitäntää ei enää olisi. Sen sijaan langalliset kuulokkeet liitettäisiin Applen oman Lightning-liitännän kautta. Syyksi perinteisen kuulokeliitännän karsimiselle mainitaan laitteen ohentaminen. Kuulokeliittimiä on kuitenkin nähty jo alle kuusi millimetriä paksuissa laitteissa, eli ohennuksen täytyisi olla todella huomattava, että kuulokeliitännän karsiminen olisi sillä perusteltavissa. Apple on kuitenkin ennenkin karsinut vanhentuneiksi katsomiaan liittimiä ja toimintoja laitteistaan varsin surutta.

Eri lähteissä on esitetty spekulaatioita muun muassa siitä,toimittaako Apple edelleen puhelimen mukana kuulokkeet ja voiko vanhanmallisia kuulokkeita käyttää esimerkiksi adapterin avulla. Lightning-liitäntä on digitaalinen, kun taas 3,5 millimetrin liitäntä on analoginen, eli kuulokkeiden liittämiseen ei riitä vain liittimen muotoa muuttava adapteri, vaan äänisignaali on muutettava digitaalisesta analogiseksi. Fast Companyn mukaan voisi hyvinkin olla mahdollista, ettei Apple enää toimittaisi kuulokkeita puhelimen mukana, vaan sen sijaan myisi esimerkiksi Beats-merkin alla Lightning-liitännällä varustetut kuulokkeet erikseen. Fast Companyn lähde kertoo, että Apple aikoo myös tuoda puhelimeensa tuen tehokkaalle taustamelun vaimennukselle yhteensopivien kuulokkeiden kanssa käytettynä.