Volvo jättää jälleen autonäyttelyn väliin – syynä eivät ole kustannukset

Volvo yllätti viime syksynä autoalan ilmoittaessaan, ettei osallistu Frankfurtin autonäyttelyyn. Kansainvälisten näyttelyiden sivuuttaminen jatkuu ensi syksynä, sillä Volvoa ei nähdä myöskään Pariisin autonäyttelyssä.

Teknavi pääsi keskustelemaan Volvon periaatepäätöksistä ja tulevaisuuden suunnitelmista V90-mallin Suomen ensiesittelyn yhteydessä. Volvo Car Finlandin PR johtaja Thomas Hallbäck paljastaa, ettei syynä ole kustannussäästöt, vaikka niitäkin messuilta poisjäämisestä toki syntyy.

– Haluamme keskittyä kolmella päämarkkina-alueella kolmeen järkevimmäksi katsomaamme näyttelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa Amerikan-mantereella Detroitia, Euroopan alueella Geneveä ja Aasiassa vuorovuosin Pekingiä ja Shanghaita, Hallbäck summaa.

Tärkeimpänä syynä tehtaan linjaukseen Hallbäck kertoo, että Volvo haluaa järjestää esittelyt ekslusiivisesti saaden kaikkien paikalla olijoiden huomion esiteltävään tuotteeseen. Tällöin myös mediahuomio on paremmin taattu, koska samaan aikaan ei ole muita merkkejä kilpailemassa huomiosta. Pelkkien omien julkaisutapahtumien sijaan Volvo järjesti Saksassa Frankfurtin autonäyttelyn jälkeen myös massiivisen kiertueen, joka toi Volvo popup-kauppoja eri puolille maata. Näissäkin tapahtumissa jatkuu sama jakamattoman huomion saavuttaminen paikalle tulevien ihmisten osalta.

Volvon isojen yleisötapahtumien boikotoiminen näkyy myös suomalaisille, sillä Volvo ei tule osallistumaan ensi syksynä Suomessa järjestettävään Auto 2016 -tapahtumaan.

Kuva: Mikko Autio

comments powered by Disqus