Volkswagen-konserni haastaa seuraavaksi Dacian

Volkswagen-konserni on pian julkaisemassa suunnitelmansa uuden automerkin perustamisesta, kertoo saksalainen Der Spiegel -lehti. Lehden mukaan Volkswagen aikoo luoda haastajan Dacialle ja muille edullisille merkeille.

Uudella brändillä Volkswagen voisi vallata enemmän markkinoita etenkin Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa sekä Itä-Euroopassa, Baltian maissa ja Afrikassa.

– Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta ajatus edullisen hintaluokan brändistä on ollut mielessämme jo pidemmän aikaa, sanoi Der Spiegel -lehden haastattelema Volkswagenin tiedottaja Eric Felber.

Teknarin englantilaisen sisältöyhteistyökumppani Autocarin lähteet Volkswagenin pääkonttorista ovat paljastaneet yhdeksi mahdolliseksi suunnitelmaksi Kiinan-markkinoille suunniteltujen Volkswagenien käyttäminen uuden brändin perustana.

Volkswagen esittelee Kiinassa myytäväksi pian esimerkiksi uuden Santana-mallinsa. Vanhan mallin valmistus on jatkunut Kiinassa tähän asti, vaikka ikää sille onkin ehtinyt kertyä jo 31 vuotta.

Uusi Santana rakennetaan samanlaiselle edulliselle etuvetoiselle alustalle kuin konsernin uutuudet Skoda Rapid ja Seat Toledo.

Autocar / Teknari