Uutta Alfa Romeo Giuliaa pääsee kosiskelemaan seitsemällä paikkakunnalla

Uutta takavetoista Alfa Romeo Giuliaa pääsee ihmettelemään Suomessa ensimmäisen kerran 3.-4. syyskuuta, kun jälleenmyyjät ovat saaneet ensimmäiset autonsa. Liikkeitä on ainakin näin alkuvaiheessa seitsemän, ja ne sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Raisiossa, Lohjalla, Lahdessa ja Seinäjoella. Huollot toimivat kuitenkin 29 liikkeessä, joten huoltoverkosto kattaa koko maan.

Myynti Suomessa lähtee käyntiin melko kapoisalla mallistolla. Diesel on 2,2-litrainen ja sen saa joko 150- tai 180-hevosvoimaisena. Ensimainittu on aina manuaali (alk. 39 670 €), ja jälkimmäisen saa sekä manuaalina (43 490 €) että 8-portaisella automaattivaihteistolla (45 334 €). Bensakoneista nelisylinterinen on 2-litrainen ja 200-heppainen turbo, ja se on aina automaattivaihteinen (41 490 €). Malliston huipulla on sitten 510-heppainen V6-tuplaturbo (114 501 €), joka tulee aluksi myyntiin vain manuaalina, mutta automaatti on luvassa sekin vielä tämän vuoden puolella. Nelivetoiset versiot seuraavat pian perässä.

Suomen maahantuoja on varovaisen optimistinen arvioissaan myynnin suhteen. Ensi vuoden odotus on, että Giulia löytää sata uutta kotia Suomesta. Alfan paluurynnistys on alkanut, mutta ensin on lunastettava fanien kovat odotukset.

Lue myös:
Koeajo: Giulian Neliapilassa ainesta viettelysten vaunuksi
Alfa Romeo Giulia vakuuttaa myös dieselinä