Tilavampi, mukavampi ja maastokykyisempi – tätä kaikkea uusi Mercedes-Benz GLE tarjoaa

Mercedes-Benz lähti mukaan katumaasturibuumiin 90-luvun lopussa M-sarjalla. Vuonna 2015 nimi vaihtui GLE:ksi ja nyt mallisarjasta nähdään neljäs sukupolvi.

Katumaasturien tarjonta on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin ja autoluokan suosio etenkin pienemmissä kokoluokissa on lisääntynyt. Isompien mallisarjojen kysyntä ei ole kasvanut samaa tahtia pienempien kanssa, mutta ne ovat vakiinnuttaneet asemansa valmistajien mallistoon vajaassa 20 vuodessa.

Yksi näiden isomman isojen katumaasturien joukkoon kuuluvista malleista on Mercedeksen GLE, josta nähdään Pariisin autonäyttelyssä täysin uusi versio. Auton ulkonäkö noudattelee Mercedeksen nykytyylin mukaista pyöreää ja puhdaslinjaista tyyliä. Edeltäjään verrattuna GLE:n akseliväli on venähtänyt 80 millillä kokouslukemaan 2995 millimetriä, minkä myötä takapenkkiläisillä on huomattavasti avarammat oltavat. Tavaratilaa on perusmuodossaan tarjolla 825 litraa ja parhaimmillaan tila laajenee yli kahteen kuutioon. Lisävarustelista voi halutessaan poimia myös kaksi lisäpenkkiä tavaratilaan.

Kuljettajan ympäristö edustaa Mercedeksen muissa malleissa nähtyä tyyliä. Multimediajärjestelmää käytetään uudella MBUX-käyttöliittymällä, joka esiteltiin ensimmäisenä uudessa A-sarjalaisessa alkuvuodesta. GLE:ssä järjestelmä koostuu kahdesta 12,3-tuumaisesta näytöstä ja järjestelmää on kehitetty vastaamaan myös maastoajon vaatimuksia.

Uusi GLE on luonnollisesti pakattu täyteen valmistajansa viimeisintä teknologiaa. Uutuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa uusi 48 voltin sähköjärjestelmään perustuva ilmajousitukseen yhdistyvä aktiivijousitus. Nimellä E-Active Body Control kulkeva järjestelmä mahdollistaa jokaisen pyörän jousituksen ja iskunvaimennuksen itsenäisen ohjaamisen. Auto on mahdollista varustaa myös Offroad-varustepaketilla, minkä myötä GLE:n maasto-ominaisuudet nousevat valmistajan mukaan uudelle tasolle.

– Uusi GLE ei ainoastaan ole mukavampi kuin koskaan maantiellä, vaan näyttää myös ylivoimaisen suorituskykynsä maastoajossa toteaa, Mercedes-Benzin kehitysjohtaja Ola Källenius.

Kuljettajaa avustavat järjestelmät on päivitetty nykyaikaan. Mukaan perinteisten aktiivisten kaistavahdin ja vakionopeudensäätimen lisäksi on tullut aktiivinen peräänajon estävä avustin, joka tukee kuljettajan toimintaa peräänajoa ehkäisevästi pysähtelevässä liikenteessä 60 km/h nopeuteen saakka.

Lanseerausvaiheessa GLE:n pellin alla nähdään Mercedeksen uuden sukupolven bensiinikäyttöinen 6-sylinterinen rivikuutonen, joka tarjoaa 270 kW (367 hv) tehoa ja 500 Nm vääntöä. 48 voltin sähköjärjestelmän mahdollistamana autosta löytyy myös energiaa talteen keräävä laturigeneraattori, joka pystyy hetkellisesti myös tarjoamaan listehoa 16 kW (22 hv) ja 250 Nm väännön. Voima välitetään 9-portaisen automaattivaihteiston kautta kaikille neljälle pyörälle.

Uusi GLE esiteltään Pariisin autonäyttelyssä ja markkinoille uutuus saapuu alkuvuodesta 2019. Suomeen tulon aikatauluista ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Kuvat: Valmistaja

Teknavin 16. tuotantokauden avausjakso esitetään maanantaina 17.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat perjantaina 21.9. klo 13.00 sekä sunnuntaina 23.9. klo 12.55 MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.