Tesla aikoo myydä itsestään ajavaa autoa jo kolmen vuoden päästä

Tesla aikoo tuoda itsestään ajavan auton markkinoille viimeistään vuonna 2016. Asiasta kertoi Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Musk Financial Times -lehdessä.

Muskin mukaan Teslan tavoite on, että kolmen vuoden kuluttua 90 prosenttia ajetuista kilometreistä ajetaan auton itsensä ohjastamana.

Tesla kehittää itsestään ajavaa teknologiaa omin voimin ja rekrytoi paraikaa lisää insinöörejä työskentelemään hankkeessa.

Teslan tavoite on voittaa nopeudessa sekä Mercedes-Benz että Nissan, jotka ovat ilmoittaneet tähtäävänsä vuoteen 2020.

Myös nettihakukoneella imperiuminsa rakentanut Google on jo testannut itsestään ajavaa teknologiaa.