Teknavi Genevessä: Maailman myydyin automalli sai uuden ilmeen

Ulkoisesti suhteellisen paljon päivitetty Ford Focus esiteltiin Geneven autonäyttelyssä. Faceliftin myötä uutta on toki myös sisätiloissa ja konepellin alla.

Fordin tiedotusjohtaja Riitta Salin, Focus oli viime vuonna maailman myydyin automalli, niitä meni kaupaksi yhteensä yli miljoona kappaletta. Facelift koettiin kuitenkin tarpeelliseksi?
– Kyllä. Asiakkaat odottavat uusiutumista. One Ford -strategian mukaisesti haluttiin samaa sukunäköisyyttä, mitä on esimerkiksi tulevassa Mondeossa ja nyt markkinoilla olevassa Fiestassa.

Focus näyttää kieltämättä freesiltä, ja sen ilmeessä on selvä sukunäkö Fiestaan. Onko tämä hyvä vai huono asia?
– Hyvä asia. Nyt Focus kuuluu vielä selkeämmin Ford-perheeseen. Uudistukset tuovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toki uudistukset näkyvät myös muun muassa uutena teknologiana, ajomukavuudessa ja turvallisuudessa.

Ohjaamo on nyt entistä selkeämpi, nappulaviidakkoa on raivattu. Ford taisi kuunnella tässä asiakkaita?
– Pitää paikkansa. Sisätiloja ja nappulaviidakkoa muokattiin hyvin pitkälti asiakaspalautteiden perusteella, kiitos siitä asiakkaille. Keskikonsoli on nyt selkeämpi.

Moottorivalikoimassa 1,6-litraiset bensa- ja dieselmoottorit on korvattu 1,5-litraisilla voimaloilla. Miksi?
– Meillä koko Euroopassa tehty moottoriuudistus osittain Co2-päästöjen ja ekologisuuden takia. Tietyillä markkinoilla nämä seikat vaikuttavat myös verotukseen ja hintaan.

Koska voimme odotella uusittuja Focuksia Suomeen, ja muuttuvatko hinnat?
– Tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta en usko, että hinnat hirveästi poikkeavat aiemmasta.

Teksti: Jussi Ojala, Geneve (Twitter: @ojalajus)
Kuvat: Vesa Eskola, Geneve