Tämän auton perään myös Cheek kuolaa – Bugatti Veyronin seuraaja bongattu liikenteestä

Markku Alenin Teknavissa koeajama Bugatti Veyron on saamassa arvoisensa seuraajan, Chironin, joka on nyt bongattu ensimmäistä kertaa liikenteestä. Kuvat bongauksesta löytyy täältä.

Auton ulkomuodoista voi nähdä, että se on selvästi kulmikkaampi kuin edeltäjänsä ja vaikutteita on haettu Frankfurtin autonäyttelyssä esitellystä vision Gran Turismo -konseptiautosta.

Kuvista voi jo päätellä hyvin korin muodot, mutta esimerkiksi takavalot ovat peitetyt, joten ne jäävät vielä mielikuvituksen varaan.

Arvioiden mukaan Chironissa tulee olemaan neljällä sähköisellä turbolla ruuditettu W16-moottori, joka tuottaa 1500 hevosvoimaa. Mikäli teholukemat pitävät paikkansa, voi huippunopeus nousta jopa 450 kilometriin tunnissa. Se tekisi Chironista maailman nopeimman auton.

Auton lanseerauksen odotetaan tapahtuvan ensi vuoden maaliskuussa järjestettävässä Geneven autonäyttelyssä. Tuotanto rajoittunee noin 500 kappaleeseen.

Tästä autosta on kiinnostunut varmasti myös Suomi-räpin kuningas Cheek, joka ilmoitti hiljattain radiossa haikailevansa Bugattin perään. Chironin hankkiminen vaatii kuitenkin isoja panostuksia, sillä auton hintalappu on ilman veroja 2,2 miljoonaa dollaria. Se saa siis jopa Veyronin reilun miljoonan dollarin hintalapun vaikuttamaan edulliselta.