Suomessa aloitetaan jo talvella automaattisen älyliikenteen testaaminen

Tunturi-Lapin alueella alkaa tulevana talvena älyliikenteen ja automaattisen ajamisen testaaminen. Mukana hankkeessa on isoja toimijoita Liikennevirastoa ja Trafia myöten.

Digitalisoituminen ja älytekniikan leviäminen vaikuttavat myös liikenteeseen. Autonomista ajamista tutkitaan yhä useamman tahon toimesta, ja nyt toiminta laajenee merkittävästi myös Suomeen. Kyseessä on Aurora-nimellä kulkeva hanke, joka mahdollistaa Suomen viranomaisille robotiikan ja liikenteen älykkään automaation edistämisen.

Aurora-hanke on ensimmäinen arktinen älykkään liikenteen testiekosysteemi. Testaamista tapahtuu sekä suljetuilla alueilla että yleisillä teillä. Aurora-hankkeeseen yhdistyy Liikkuminen palveluna -kehittämishanke, jonka pilotointi aloitetaan tulevana talvena Ylläksen alueella. Tämän projektin avulla matkailukeskusten liikkumispalvelut pystytään osittain hoitamaan autonomisilla ajoneuvoilla.

– Suomella on mahdollisuus profiloitua globaalina edelläkävijänä älyliikenteen kasvavilla markkinoilla tarjoamalla automaattiajamisen ja liikkuminen palveluna -kehittämishankkeiden talvitestausalueita, sanoo Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen.

Aurora-hankkeen osaprojektit aloitetaan syksyn aikana erillisinä kokonaisuuksina. Niissä keskitytään muun muassa liikenteen älykkääseen automaatioon sekä digitaaliseen liikenneinfrastruktuuriin. Projektit tullaan myöhemmin integroimaan, jolloin muodostuu yhtenäinen älyliikenteen testialue.

– Auroran myötä tavoitteena on edistää uudenlaista ulottuvuutta arktisen strategiamme toteutuksessa. Samalla voimme tarjota kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille valmiiksi hiotun testaus- ja työskentelyalustan sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille pk-yrityksille, kertoo hankkeen vetäjä, Tunturi-Lapin Kehitys ry:n toimitusjohtaja Reija Viinanen.

Mukana hankkeessa ovat muun muassa Tunturi-Lapin Kehitys ry, Liikennevirasto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Trafi, Maanmittauslaitos sekä Ilmatieteen laitos.