Saako maailman kuuluisin lintulauta jatkoa – esimakua tarjoiltiin Tokiossa

Subaru ilmoitti hiljattain lopettavansa urheilullisen WRX STI:n tuomisen Eurooppaan. Nyt Tokion autonäyttelyssä valmistaja antoi viitteitä tulevasta sportistaan.

Subaru WRX STI on yksi legendaarisimpia katusportteja. Malli juontaa juurensa 90-luvulle ja Impreza WRX STI:n ralliaikoihin, jolloin menestystä tuli myös suomalaisille rallikuljettajille. Sittemmin rallimaailmakin on muuttunut, eikä Subarua ole enää aikoihin nähty tehdastallina mukana karkeloissa.

Vannoutuneimpien asiakkaiden pettymykseksi Subaru ilmoitti lopettavansa WRX STI:n tuonnin Eurooppaan vuoden 2018 jälkeen. Kyseisen nimen ja auton maine on kuitenkin niin vahva, että olisi erikoista jättää sitä hyödyntämättä tulevaisuudessa. Riippumatta mahdollisen tuotantomallin tulevasta nimestä, Subarun osastolla nähty VIZIV Performance -konseptiauto on selkeä henkinen jatkaja WRX STI:lle. Siitäkin huolimatta, ettei autossa ollut sitä kuuluisaa takasiipeä.

Muotoilu on huomattavasti nykyisiä Subarun malleja sulavampaa ja sivuprofiilissa on coupémaista tyyliä neliovisuudesta ja viisipaikkaisuudesta huolimatta. 4,6 metrin pituus ja lähes kahden metrin leveys yhdessä antavat autolla hyvin vankan vaikutelman, mitä korostaa myös vain 1,4 metrin korkeus. Auto on varustettu Subarulle ominaiseen tapaan bokserimoottorilla ja jatkuvalla nelivedolla. Moottorista ei ole tässä vaiheessa paljasteta tarkempia tietoja, mutta esimerkiksi nykyisen WRX STI:n 300 hevosvoiman teholukeman pitäisi jäädä taakse.

Vaikka VIZIV Performance esitteleekin pääasiassa merkin tulevien urheilluautojen ratkaisuja, on auto varustettu myös viimeisimmän sukupolven kuljettajaa avustavilla järjestelmillä. Subaru on ilmoittanut esittelevänsä autoissaan vuonna 2020 automaattisen kaistanvaihtojärjestelmän, jonka toiminta perustuu karttatietoon, GPS-järjestelmään, tutkiin ja Subarun hätäjarrutusjärjestelmä EyeSightin stereokameroiden yhteistoimintaan. Valmistaja tiedotti kuluvalla viikolla panostaneensa kymmeniä miljoonia euroja Japanissa sijaitsevan testikeskuksen laajennukseen, jossa keskitytään edellä mainittujen järjestelmien kehittämiseen.

Kuvat: Valmistaja

Teknavin tv-ohjelman 14. tuotantokauden uudet jaksot maanantaisin kello 22.35 MTV3-kanavalla.