Ott Tänak vei Neste Rallin voiton – suomalaisille menestystä WRC2-luokassa

Jyväskylässä järjestettävälle Neste Rallille saatiin uusi voittaja, kun virolainen Toyota-kuski Ott Tänak valloitti keskimmäinen palkintopallin.

Ott Tänakin tasaisen vahva suoritus Keski-Suomen nopeilla sorateille toi miehelle arvostetun Neste Rallin voiton. Eroa toiseksi sijoittuneeseen norjalaiseen Citroën-kuski Mads Östbergiin kertyi lopulta 32,7 sekuntia. Suomalaisväriä WRC-luokan palkintopallilla nähtiin kolmanneksi ja vain 2,8 sekuntia Östbergille jääneen Jari-Matti Latvalan toimesta. Fordilla ajava Teemu Suninen sijoittui lopulta kuudenneksi. Rallin alussa vaikeuksien kanssa paininut Esapekka Lappi kerkesi lauantain aikana raivata tiensä jo neljännelle sijalle, kunnes joutui sunnuntaina ensimmäisellä erikoiskokeella keskeyttämään ulosajon vuoksi.

Mads Östberg ajoi Jyväskylässä toiseksi.

WRC2-luokassa puolestaan nähtiin parempaa suomalaismenestystä, mutta myös dramatiikkaa. Pitkään ylivoimaisesti luokkaa johtanut ja useita pohja-aikoja ajanut Kalle Rovanperä kärsi lauantaina rikkoutuneesta iskunvaimentimesta. Rovanperä lauantain viimeisellä erikoiskokeella itsensä maaliin, vaikka myös auton konepelti nousi pystyyn tuulilasia vastaan kesken erikoiskokeen. Eroa luokan kärkeen kuitenkin kertyi lähes kolme minuuttia, ja sunnuntaipäivän hurjasta takaa-ajosta huolimatta Rovanperä sijoittui kilpailussa lopulta neljänneksi jääden palkintopallisijasta vain 1,9 sekuntia.

WRC2-luokan voittoon puolestaan ajoi niin ikään Skoda Fabia R5 -autolla ajava suomalaiskuski Eerik Pietarinen. Eroa toisena maailmaan tulleeseen Hyundai i20 R5 -autolla ajavaan Jari Huttuseen kertyi hieman reilu minuutti. Kolmanneksi luokassa sijoittui Ford Fiesta R5 -autoa ohjastava brittikuski Gus Greensmith.

Erikoiskoekohtaiset tulokset löydät täältä.

Kuva: Mikko Autio

Lue myös:
Jyväskylässä pärisee jälleen – Neste Ralli on täydessä vauhdissa