Opel Astralla komea ja pitkä historia

Opel esittelee Frankfurtissa uuden Astran. Edellisiä Astroja sekä niitä edeltäneitä Kadett-malleja on myyty kaikkiaan yli 24 miljoonaa kappaletta.

Opelin keskikokoisten perheautojen historia ulottuu aina vuoteen 1936 saakka. Silloin saksalaisvalmistaja toi tuotantoon edullisen ja silti teknisesti mielenkiintoisen Opel Kadett 1 -auton. Sitä valmistettiin yhteensä yli 100000 kappaletta toisen maailmansodan alkupuolelle vuoteen 1940 saakka. Sama perusrakenne kuitenkin sai jatkoa, kun neuvostoliittolaiset veivät Opelin tuotantolinjat Moskvitshin tehtaalle, missä ensimmäiseen Kadettiin perustuvia autoja valmistettiin 1950-luvun loppupuolelle saakka.

Opel aloitti Kadett A:n tuotannon vuonna 1962. Auto tarjosi kokoonsa nähden hyvät tilat ja oli varustettu 1,0-litraisella nelisylinterisellä moottorilla. Myynnissä oli perinteisen kaksiovisen mallin lisäksi Coupé ja farmarimalli Caravan.

Uusi isompi Kadett B näki päivänvalon 1965. Tämä malli säilyi tuotannossa kahdeksan vuotta ja sitä kerettiin tuona aikana valmistaa yli 2,6 miljoonaa kappaletta. Viistoperäinen Kadett B on suomalaisille tunnettu myös rallipoluilta.

1973 markkinoille tuli Kadett C, josta esiteltiin muutamaa vuotta myöhemmin myös 105 hevosvoimainen urheilullinen GT/E-malli. Tämä 900 kiloinen auto ylsi parhaimmillaan 184 km/h huippunopeuteen.

Vuonna 1979 Opel esitteli Frankfurtin autonäyttelyssä ensimmäisen etuvetoisen Kadettin. Malli oli toistakymmentä senttiä edeltäjäänsä lyhyempi, mutta tarjosi silti hyvät tilat. Toinen etuvetoinen malli, eli Kadett E, tuli markkinoille 1984 ja se nousi tuolloin Opelin kaikkien aikojen myydyimmäksi malliksi lähes 3,8 miljoonalla kappaleella.

Ennätykset kuitenkin lyötiin uusiksi heti seuraavan mallin kanssa. Mallinimi muuttui vuonna 1991 Opel Astra F:ksi ja tämä malli on edelleen kaikkien aikojen suosituin Opel 4,13 miljoonan kappaleen valmistusmäärällä. Tämän jälkeen Opel esitteli Astra G:n vuonna 1998, Astra H:n 2004 ja nykyisen Astra J -mallin vuonna 2009.

Syyskuun 15. päivänä Opel esittelee uuden kompaktin perheautonsa. Kyseessä on mallisarjan 11. sukupolvi eli Astra K. Kerroimme jo aikaisemmin tarkemmin uutuudesta.

comments powered by Disqus