Nissan Qashqai ylitti miljoonapyykin

Englannissa valmistettava Nissan Qashqai on liittynyt miljoonakerholaisten joukkoon. Valmistajan ”maailman ensimmäiseksi crossoveriksi” nimeämä Qashqai saavutti merkittävän virstanpylvään ennätysajassa eli 4,5 vuodessa.

Nissanin Sunderlandin tuotantolaitoksen työntekijät juhlistavat miljoonannen Qashqain valmistumista kesäkuun lopulla alleviivaten Qashqain asemaa yhtenä menestyneimmistä englannissa valmistetuista autoista.

Miljoonas Qashqai ajettiin ulos tuotantolinjalta neljä vuotta, kuusi kuukautta ja 23 vuorokautta sen jälkeen, kun auton tuotanto alkoi 5.12.2006. Mikään muu Englannissa valmistettu auto ei ole saavuttanut miljoonan auton merkkipaalua näin nopeassa ajassa.

Qashqai on ollut yksi Nissanin kaikkien aikojen menestyneimmistä malleista. Kesäkuussa 2008 Sunderlandissa siirryttiin kolmeen työvuoroon Qashqain kasvaneen kysynnän vuoksi, minkä johdosta tehtaan tuotanto muuttui ympärivuorokautiseksi.

Kolmas työvuoro lopetettiin tammikuussa 2009 maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi mutta palautettiin käyttöön toukokuussa 2010. Tämän jälkeen tehdas on toiminut kellon ympäri vastatakseen kysyntään.

Tehtaalla valmistuu joka vuorokausi keskimäärin 1 200 Qashqaita, eli yksi auto joka minuutti, kun tuotantolinja on käynnissä. Yli 81 prosenttia Qashqain tuotannosta viedään Port of Tynen satamasta yli 97 markkina-alueelle ympäri maailmaa.

Ennen Qashqaita miljoonan yksikön merkkipaalun ovat Nissanin Sunderlandin tuotantolaitoksella saavuttaneet Micra ja Primera. Micraa valmistettiin vuosina 1992–2010 yhteensä 2,3 miljoonaa kappaletta, kun taas Primera ylsi 1,4 miljoonaan yksikköön aikavälillä 1990–2007.

Teknari