Maksatko sinä pysäköintisi kännykällä? Aika moni tekee jo niin

Suomessa vuonna 2008 toimintansa aloittanut EasyPark-pysäköintipalvelu kasvaa vauhdilla. Viime vuoden ennätysluvut rikkoutuivat jo kuluvan vuoden elokuussa.

Lähes jokaisen taskusta löytyy nykyään älypuhelin datayhteydellä. Puhelimia voi käyttää monipuolisesti ja esimerkiksi niiden avulla maksaminen yleistyy nopeasti. EasyParkin palveluilla pysäköintiin vuonna 2014 2,3 miljoonaa kertaa ja tänä vuonna luku oli jo elokuussa 2,4 miljoona.

– Puhelin on uusi lompakko. Meidän näkökulmastamme puhelin on myös tämän päivän pysäköintiautomaatti, kertoo EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson.

EasyParkilla pysäköiminen onnistuu lähes jokaisessa Suomen kaupungissa, jossa pysäköinti on maksullista. Applikaation avulla pysäköinnistä maksaa vain toteutuneen pysäköinnin ajalta, koska pysäköinnin voi aloittaa ja lopettaa aina halutessaan. Applikaation uusin versio myös tunnistaa auton lähtemisen liikkeelle ja muistuttaa käyttäjää pysäköinnin lopettamisesta turhan maksun välttämiseksi.

comments powered by Disqus