Liikenneturva muistuttaa: Älä unohda ergonomiaa autoa ostaessasi

Auton valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota itselleen sopivaan ergonomiaan. Iän karttuessa yksinkertaisilta tuntuvien asioiden merkitys korostuu entisestään.

Ennen auton ostamista kannattaa aina miettiä auton käyttötarkoitusta. Oikein omaan käyttöön mitoitettu ja varusteltu auto on huomattavasti turvallisempi ja mukavampi käyttää. Tällaisia perusasioita ovat esimerkiksi sopivan ajoasennon saaminen, auton sisään- ja uloskäynnin helppous, mittariston selkeys, näkyvyys ulos sekä hallintalaitteiden helppokäyttöisyys.

– Ajovuosien tuoma kokemus ja harkintakyky ovat iäkkään ajajan vahvuuksia. Valitsemalla auto oikein ajotehtävä helpottuu ja turvallisuus paranee. Käyttötarpeet ja -tilanteet vaikuttavat siihen, millainen auto ja korimalli kannattaa valita, sanoo Liikenneturvan suunnittelija Aulikki Schrey.

Eri automalleja vertaillessa kannattaakin kiinnittää huomiota eroihin. Näin selviää, mikä auto sopii omiin tottumuksiin ja käyttötarkoitukseen parhaiten. Myös uudet turvajärjestelmät tuovat oman puolensa autoiluun. Autoihin on jo laajasti saatavissa monenlaisia aktiivisia järjestelmiä, jotka avustavat kuljettajaa havainnoinnissa ja virheiden korjaamisessa.

– Uudet turvajärjestelmät voivat varoittaa kuljettajaa tiellä liikkujista, auttaa häntä huomaamaan olennaiset asiat ja antaa etukäteen tietoa tulevasta tilanteesta. Tekniikka voi helpottaa myös pimeällä ja vieraissa paikoissa ajamista, Schrey kannustaa.

Oman haasteensa autoiluun tuo iän myötä lisääntyvät tuki- ja liikuntaelisairaudet. Esimerkiksi rollaattorin tai pyörätuolin käyttö tuo omia rajoitteita auton käyttöön, mutta oikeanlaisilla apuvälineillä autoilua voi jatkaa.

– Liikkumisen ongelmista huolimatta voi ajaa autoa siinä missä muutkin, jos muu terveys riittää turvalliseen autoiluun ja autossa on tarvittavat apuvälineet. Apuvälineistä kannattaa tutustua ainakin automaattivaihteisiin, kääntyviin istuimiin ja kääntölevyihin, apukahvaan ja turvavyön jatkeeseen, Schrey mainitsee.

Kuva: Aleksi Makkonen / Liikenneturva