Korealainen automerkki SsangYong tulee ensi vuonna Suomeen

Nykyisin muun muassa Renaultia ja Hyundaita Suomeen tuova Bassadona Automotive Nordic on solminut sopimuksen korealaisen SsangYong Motor Companyn kanssa SsangYong-autojen maahantuonnista. Kyseessä on vanhin korealainen autonvalmistaja, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1954. Maahantuontisopimus koskee Suomea ja Baltiaa ja tätä varten on perustettu maahantuontiyhtiöksi SY Motor Oy.

Mallisto koostuu aluksi kahdesta nelivetoisesta maasturista. Pienempi maastureista tottelee nimeä Korando, joka on noin 4,4 metrinen keskikokoluokan SUV. Rexton on 4,75 metrin pituinen ja kokoluokkaa isompi 7-paikkainen maasturi. Molempien voimanlähteenä toimii 2-litrainen turbodiesel. Kesällä mallisto laajenee täysin uudella Tivoli-mallilla, jossa esitellään myös uudet 1,6-litraiset bensa- ja dieselmoottorit. Tämä malli sijoittuu esimerkiksi Opel Mokan ja Nissan Juken kilpailijaksi.

SsangYongin myynti alkaa maalis-huhtikuussa ja tavoitteena Suomen sekä Baltian markkinoilla on noin 1500 auton vuosimyynti. Parhaillaan on käynnissä myynti- ja huoltoverkoston rakentaminen.

”Uuden, markkinoilla entuudestaan tuntemattoman merkin markkinoille tuominen on iso ponnistus” toteaa uuden maahantuontiyrityksen johtaja Pasi Räsänen. ”Uskomme nykyaikaisen mallistomme löytävän asiakkaansa siitä suuresta asiakasryhmästä, jotka arvostavat erittäin kilpailukykyistä hinta-laatusuhdetta, toimintavarmuutta ja pitkää, 5 vuoden ilman kilometrirajoitetta olevaa takuuta” hän jatkaa.

Teknavi tutustui SsangYong Korandoon jo vuonna 2011 sen tullessa markkinoille. Vesa Eskolan tekemä juttu on luettavissa täältä.