Koeajossa rantapummin unelma

Rakkauden kesä jatkuu yhä, ainakin mielikuvissa. Ajossa Volkswagen Beetle Dune.

Tykkäsimme

persoonallisesta olemuksesta

mukavista istuimista

Emme tykänneet

perusrakenteiden vanhahtavuus tuntuu

jää jumiin hiekkadyyneille

Hipit ovat käyneet jo aikaa sitten parturissa, ja kukkaiskesän vaatteetkin on myyty jo pois lukuisilla kirppiksillä. Mutta aate elää yhä; Kalifornian lisäksi myös Saksassa ja Wolfsburgin tuotekehitysosastolla. Mikään muu ei selitä sitä, että VW ottaa lopultakin retrohenkisen Dune-version myyntiin. Suomeen auto ei tosin valitettavasti saavu lainkaan.

Hirvittävän nopea ei Dunen matka tuotantoon ole tosin ollut. Auto esiteltiin nimittäin ensimmäisen kerran konseptina vuonna 2000. Onneksi ensikoeajon jälkeen on helppo sanoa, että odotus palkitaan. Dune on ehta tunnelman nostattaja, joka saa kaikki heti hyvälle tuulelle.

Dunen muutokset eivät ole oikeastaan sen suurempia kuin muissakaan VW:n Cross-tuotteissa. Dunen sentillä korotettu maavara, muhkeammat puskurit, alahelmat, mustat pyöränkotelot, 18-tuumaiset pyörät sekä isompi spoileri luovat sille perus-Beetleä räväkämmän ja maskuliinisemman ilmeen. Raideleveyksiä on myös kasvatettu 14 millillä.

Ohjaamoon tuovat puolestaan pirteyttä keltaoranssi kojelauta, mittariston kehykset sekä istuimien ja ratin punokset. Sopivasta rantamusasta vastaa 10 kaiuttimen läpi kantautuva ja 400 watin teholla ulos tuleva sointi.

Nimestään huolimatta Dunella ei kuitenkaan kannata lähteä surffailemaan dyyneille, sillä auto on etuvetoinen. Myöskään moottorivalikoima ei innosta revittelmään. Pääsimme ensikoeajolla USA:ssa myyntiin tulevan 1,8-litraisen ja 170-heppaisen bensaturbon rattiin. Kyyti on mukavaa muttei järin ripeää. Voimakaan ei puhu niin paljon kuin 250 Newtonmetristä odottaisi.

Euroopassa moottorivalikoima koostuu kolmesta bensaturbosta ja kahdesta dieselistä. Tehokkain bensaturbo tarjoaa kuskin kaasujalan alle 220 heppaa. Pienimmässä moottoriversiossa eli 1,2-litraisessa bensakoneessa tehoa on käytettävissä 105 heppaa. Sekin riittää tosin hyvin rantabulevardeilla kruisailuun.

Korimalleja on puolestaan kaksi: umpikorinen coupé sekä avoversio. Näistä jälkimmäinen istuu paremmin yhteen auton nimen kanssa. Tunnelma on katossa, kun sitä ei ole lainkaan.

Koeajon jälkeen on helppo sanoa, että Dune on erinomainen tunnelman nostattaja – joskin tunnelmaa latistaa aavistuksen verran auton perusrakenteiden ikä. Tämä näkyy ja tuntuu muutamissa yksityiskohdissa. Ilmastoinnissa ei ole esimerkiksi automatiikkaa, ja kangaskatto päästää läpi kiusallisen paljon melua. Myös auton varustelista on kiusallisen lyhyt automallille, joka tulee myyntiin vuonna 2016. Retronkin pitää olla nykyisin modernia – kuten esimerkiksi Mini todistaa Cabriollaan.

Saksassa Dunen hinnat alkavat Coupena 23 625 eurosta, Cabrio kustantaa 3 850 euroa enemmän. Ei paha hinta hauska autosta. Vertailun vuoksi: Mini Cooper Cabrio kustantaa Saksassa edullisimmillaan 23 950 euroa.

VW Beetle Dune
Moottori 1 798 cm3, 4-syl. bensaturbo
Teho 125 kW (170 hv) / 4 800 r/min
Vääntö 250 Nm / 1 500 r/min
0-100 km/h ei ilmoitettu
Huippunopeus ei ilmoitettu
EU-kulutus ei ilmoitettu
CO2-päästöt ei ilmoitettu
Mitat Pituus 4 288 mm, leveys 1 822 mm, korkeus 1 483 mm, akseliväli 2 540 mm
Omamassa ei ilmoitettu
Tavaratila 225 l

comments powered by Disqus