Koeajossa pihistelijän valinta – pistokkeesta ladattava Audi A3

Kävimme Saksassa tutustumassa uudistuneen Audi A3:n mallistoon. Mukana on myös pienet päästöt omaava mielenkiintoinen pistokehybridi.

Tykkäsimme

Voimalinjasta

Säästöpotentiaalista

Emme tykänneet

Pienentyneestä tavaratilasta

Hinta alkaen 41 435 €

Pistokehybridien tarjonta on kasvanut nopeasti, ja samalla asiakkaiden kiinnostus niitä kohtaan on noussut. Yhtenä syynä tähän on varsin suopea verokohtelu, ja siten kalliimmissa autoissa varsin kilpailukykyinen hinta. Audi A3 e-tron on hyvä esimerkki kulutusmittauksissa paljon hyötyvästä hybridimallista. 8,8 kWh:n akustolla varustetulla autolla voi laskennallisesti ajaa 50 kilometriä pelkällä sähköllä, minkä ansiosta ilmoitettu EU-kulutus on vain 1,5 litraa sadalla kilometrillä. Erityisesti yritysautoilijoita kiinnostanee tätä vastaava 35 g/km CO2-päästölukema, joka alittanee tiukkojenkin yritysten päästörajat.

Sähköapu näkyy suoraan autoveron määrässä, jota tässä tapauksessa tulee maksettavaksi 2 695 euroa. Vertailun vuoksi uudella 1,0-litraisella moottorilla varustetusta A3:ssa autoveroa tulee maksettavaksi 4 257 euroa, ja 190-hevosvoimaisesta 2,0-litraisesta mallista pulitetaan valtiolle jo 7 617 euroa. Kokonaishinnaltaan hybridi nousee kuitenkin korkeammaksi huomattavasti kalliimman tekniikan vuoksi, mutta verottajan ansiosta hintaero ei karkaa järjettömyyksiin.

Akkupaketti sijaitsee taka-akselin etupuolella

Ulkonäöllisesti A3 e-tron lukeutuu varsin huomaamattomien hybridien joukkoon. Auto ei huuda olevansa erilainen, vaan ulkopuolelta auton erottaa tekstien lisäksi vain muutamista yksityiskohdista, kuten muusta mallistosta erottuvasta maskista. Sisällä lisätekniikka verottaa osansa ja e-tronin ostaja joutuu tyytymään hieman muita malleja pienempään tavaratilaan. Kuljettajan paikalta A3:n hybridiversio ei juurikaan erotu muuten kuin mittariston sähköajoon liittyvien lisätietojen osalta. Mittaristoksi A3:een tuli faceliftin yhteydessä tarjolla koeajoautossakin ollut näytöllä toteutettu virtuaalinen mittaristo.

Takapenkin alla sijaitsevien akkujen tyhjenemisen jälkeen etenemisestä huolehtii 1,4-litrainen bensaturbo, joka tilanteen mukaan lataa akustoa tai liikuttaa autoa. Sähkömoottori sijaitsee polttomoottorin ja kaksoiskytkinvaihteiston välissä, joten kokonaisuudessaan paketti on varsin kompakti. Muista malleista poiketen e-tron käyttää edelleen vanhempaa kuusiportaista vaihteistoa muiden bensakäyttöisten versioiden uudemman seitsemänportaisen sijaan. Vaihteisto toimii varsin hyvin, mutta etenkin pelkällä sähköllä ajettaessa kahden ensimmäisen vaihteen välinen vaihtotapahtuma on selkeästi havaittavissa.

Sähkömoottorin 102 hevosvoimaa riittävät liikuttamaan autoa arkiajossa riittävään tahtiin. Huipputehoa olennaisempaa on 330 newtonmetrin vääntö, joka on sähkömoottorille ominaiseen tapaan käytettävissä heti liikkeellelähdöstä alkaen. Parhaimmillaan sähkökäyttö on kaupunkiympäristössä, mutta A3:lla pärjää ongelmitta myös maantienopeuksissa. Pelkällä sähköllä on mahdollista ajaa 130 km/h nopeuteen saakka. Tarpeen tulleen polttomoottori liittyy mukaan menoon pehmeästi ja ajonopeudesta riippuen sitä ei juuri edes huomaa.

Latauspistoke löytyy Audin rinkuloiden takaa

Taloudelliseksi hybrdimalliksi e-tron on myös varsin ripeä kompakti auto. Kokonaistehoa voimalinja tuottaa lähes GTI-luokan lukuihin oikeuttavat 204 hevosvoimaa, ja toisaalta onhan samalla tekniikalla varustettu Volkswagen Golf nimettykin GTE:ksi. Konsernisisarusten merkittävimmät erot ovatkin pääasiassa mielikuvatasolla. Golfin urheilullisuuden sijaan A3:ssa tekniikka on paketoitu hienostuneemmaksi ja mukavammaksi arkiautoksi.

Ajettavuudeltaan e-tron ei merkittävästi eroa sisarmalleista. Hybriditekniikan tuoma lisämassa on pääasiassa 125 kiloa painavassa akkujärjestelmässä, joka sijaitsee varsin matalalla eikä siten heikennä merkittävästä ajo-ominaisuuksia. Lähinnä hienoisen eron auton reagoinnissa huomaa reippaammassa kurvailussa ja terävissä suunnanmuutoksissa. Näissä on havaittavissa hieman enemmän kallistelua, mutta ei mitenkään häiritsevissä määrin.

No entäs sitten se taloudellisuus? Jo yleisellä tasolla pistokehybrideissä on merkittävää säästöpotentiaalia, mutta se vaatii omistajan aktiivisuutta. Käytännön ajossa noin 40 kilometrin sähköajoon kykenevällä A3 e-tronilla useimmat ihmiset pystyvät hoitamaan arkiliikkumiset pelkällä sähköllä, kunhan autoa muistaa ladata. Ilman sähköverkosta lataamista hybriditekniikka isoine akkuineen on lähinnä rasite, eikä juurikaan paranna taloudellisuutta. Aktiivisen lataamisen myötä polttomoottoria ei välttämättä käynnisty pitkiin aikoihin.

Kokonaisuutena A3 e-tron on miellyttävä tuttavuus. Se tarjoaa järkevän sekä paikallisesti päästöttömän vaihtoehdon päivittäiseen liikkumiseen perinteisen polttomoottorin varmistaessa matkan jatkumisen pidemmilläkin reissuilla. Lisäksi auton kanssa ei tavaratilaa lukuun ottamatta tarvitse tehdä kompromisseja, vaan tarjolla ovat kaikki samat mukavuudet kuin sisarmalleissakin aktiivisista ajoavustimista aina nykyaikaisiin viihdejärjestelmiin.

Audi A3 e-tron
Polttomoottori
1 395 cm3, R4 turbo
Teho 110 kW (150 hv) / 5 000-6 000 r/min
Vääntö 250 Nm / 1 500-3 500 r/min
Sähkömoottori
Teho
75 kW (102 hv)
Vääntö 330 Nm
Yhteisteho 150 kW (204 hv)
Akkukapasiteetti 8,8 kWh
Vääntö 350 Nm
Vaihteisto 6-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti, etuveto
0-100 km/h 7,6 s
Huippunopeus 222 km/h
EU-kulutus 1,5 l/100 km
CO2-päästöt 35 g/km
Mitat Pituus 4 312 mm, leveys 1 785 mm, korkeus 1 424 mm, akseliväli 2 630 mm
Omamassa 1 540 kg
Tavaratila 280-1 120 l

Kuvat: Mikko Autio