Kiina tarvitsee "oman Hyundainsa" – kiinalaismerkkien markkinaosuus kutistui taas

Kiinalaiset automerkit eivät ole onnistuneet valtaamaan kotimaansa markkinoita. Niiden markkinaosuus kutistui jälleen viime vuonna ja on nyt alle 30 prosenttia.

Kehitys on esteenä kiinalaisautojen myymiselle myös muualla maailmassa.

– Kiinalaisten autonvalmistajien pitäisi vallata kotimarkkinansa ennen kuin niillä on mahdollisuus menestyä maailmanlaajuisesti, kertoi Aasian automarkkinoihin erikoistunut konsultti ja entinen DaimlerChryslerin tuote- ja liiketoimintastrategiajohtaja Bill Russo Kiinan Wuhanissa järjestetyssä Global Automotive Forumissa.

Kiinan odotetaan vievän maasta tänä vuonna 580 000 autoa, mikä on vähemmän kuin vuonna 2012. Suurin osa autoista myydään pienillä markkinoilla Lähi-idässä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

– Lännessä on vaikea elää ostamatta Kiinassa valmistettuja tuotteita, mutta missä on kiinalaisten oma Hyundai? Russo kysyi.

Russon mukaan on kuitenkin selvää, että Kiinasta tulee 2000-luvulla maailman autoteollisuuden keskus.

– Kiinassa ei ole vielä omaa Detroitiaan. Kiinalaisten autonvalmistajien täytyy fuusioitua, ja heikoimmista tulee päästä eroon, sillä pienet yritykset eivät voi vastata nykypäivän autoteollisuuden vaatimuksiin.