Kevyesti uudistunut Juulia-Alfa vetoaa yhä erilaisuudellaan

Italialaiset autot herättävät tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Sama pätee Alfa Romeo Giuliettaan. Ajoimme uudistuneen 1.6 dieselin ja kaksoiskytkinautomaatin yhdistelmän.

Suomeen kesä 2016
Hinta avoinna, 120 hv 1.6 diesel ei kuulu toistaiseksi Suomen mallistoon

Tykkäsimme

voimalinjan toiminnasta

1.6 dieselin vahvasta väännöstä laajalla kierrosalueella

uudesta keulailmeestä

Emme tykänneet

laatuvaikutelmassa vieläkin kohennettavaa

oikeanlaista ajoasentoa hieman hankala löytää

Giulietta oli yksi ensimmäisiä Teknavissa koeajossa olleista autoista, ja kuuden vuoden jälkeen se näyttää edelleenkin yllättävän freesiltä. Myös ohjaamo tuntuu edelleen modernilta, ja etenkin ilmava kojelauta miellyttää. Ainoastaan kabiinin verhoilua ja siten laatuvaikutelmaa voisi hieman parantaa.

Nyt tehdyssä päivityksessä on haettu lisää sukunäköä Alfa-perheen tuoreimpaan jäseneen eli Giuliaan. Edessä muutokset osuvat maskiin, puskuriin, tummalasisiin ajovaloihin sekä maskista esiin työntyvään uudistettuun Alfan logoon. Ja toki myös vannemuotia on päivitetty, ja tarjolle on pari uutta ulkoväriä. Matkustamoon tehdyt viilaukset ovat lähinnä kosmeettisia. Isoin muutos on UConnect-multimediajärjestelmään tehdyt päivitykset.

Varustelistat on myös rukattu malliuudistuksen kunniaksi uusiksi. Tasoja on kolme: Giulietta, Giulietta Super ja Giulietta Veloce. Neliapila eli Quadrofoglio Verde on siis Giulietta-mallistossa historiaa. Sen korvanneessa Giulietta Velocessa auton urheilullisuutta korostetaan toki yhä riittävästi; mm. aerodynamiikkapaketilla, takapuskurin alta pilkottavalla diffuusorilla sekä urheilullisemmilla puolikuppi-istuimilla.

Teknisistä uudistuksista merkittävin on 1,6-litraisen turbodieselin ja paljon kehutun kaksoiskytkinautomaatin yhdistelmä. Sellainen osui luonnollisesti myös koeajoautoon. Moottorin teho on noussut 120:een hevosvoimaan, ja voimalinja toimii nätisti. Kone raksuttaa niin tasaiseksi, että sitä on ajossa vaikea tunnistaa dieseliksi. Voimaa on tarjolla runsaasti, ja kone myös vetää nätisti jo heti tyhjäkäynnin tuntumasta. Vaihteisto myös etsii sujuvasti oikeaa vaihdetta silmään urheilullisemmin ajettaessa.

EU-arvojen mukaan (3,9 l/100 km) moottori on todella taloudellinen, joskin koeajolenkillä ajotietokone näytti keskikulutukseksi 5,4 litraa.

1.6 diesel ei kuulu tosin vieläkään Suomen tuontiohjelmaan, eli dieseliä halajavat joutuvat valitsemaan kaksilitraisen version. Bensamallisto on sekin ennallaan.

Alfa Romeo Giulietta 1.6 JTDm
Moottori
1 598 cm3, 4-syl. turbodiesel
Teho 88 kW (120 hv) / 4 000 r/min
Vääntö 320 Nm / 1 750 r/min
0-100 km/h 10,2 s
Huippunopeus 195 km/h
EU-kulutus 3,9 l/100 km
CO2-päästöt 103 g/km
Mitat Pituus 4 351 mm, leveys 1 798 mm, korkeus 1 465 mm, akseliväli 2 634 mm
Tyhjäpaino 1 320 kg
Tavaratila 350–1045 l

comments powered by Disqus