Jälleen on sähköä ilmassa – tätä on luvassa Geneven autonäyttelyssä

Vuotuinen Geneven autonäyttely avaa eurooppalaisen autokevään maaliskuun alussa. Tässä muutamia poimintoja tulevan näyttelyn annista.

Geneven autonäyttelyn perinteinen lähtölaukaus nähtiin jo tänään Vuoden Auto 2018 -palkinnon julkistuksessa. Tänä vuonna arvovaltainen tuomaristo valitsi uuden Volvo XC40:n tittelin arvoiseksi autoksi. Voit lukea siitä lisää täältä.

Maaliskuinen Geneve on ennen kaikkea tunnettu superautoistaan. Se on näyttely, joka kerää käytännössä yksittäisiäkin kappaleita valmistavat tehtaat esittelemään tuotteitaan saman katon alle maaperälle, josta tunnetusti löytyy myös asiakkaita näille harvinaisuuksille. Katumaasturitrendin jatkumisen lisäksi näyttelyssä nähdään laaja kattaus uusia superautoja, ja luonnollisesti myös sähkö on edelleen pinnalla.

POIMINTOJA GENEVEN AUTONÄYTTELYSTÄ

AUDIN osastolla nähdään kaupallisesti hyvin tärkeänä tuotteena täysin uusi A6. Isojen sedanien luokassa kilpailu on kovaa, ja uusi A6 ottaakin paljon esimerkkiä malliston lippulaiva A8:sta.

A6 tuo isommista malleista tuttua tekniikkaa pykälän verran alhaisempaan hintaluokkaan.

BMW esittelee tänä vuonna Genevessä uuden X4:n. Auto jakaa paljon tekniikkaa viime syksynä nähdyn X3:n kanssa, mutta on tuttuun parillisten numeroiden tyyliin ilmeeltään coupé-henkinen.

CITROEN on löytänyt uuden persoonallisen ilmeen viime vuosina, ja sitä jatkaa tänä keväänä markkinoille tuleva C4 Cactus. Auton kehityksessä on kiinnitetty ennen kaikkea huomiota mukavuuteen ja auton jousitusratkaisussa on tavoiteltu legendaarista taikamattomaista mukavuutta.

CUPRA esittäytyy ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle omana merkkinään. Seatista eriytetty urheilullinen brändi esittelee ensimmäisenä autonaan Cupra Atecan, joka on mielenkiintoinen tehoversio kompaktien katumaasturien luokkaan. Lisäksi osastolla nähdään täysin sähköinen kilpakäyttöön tehty Cupra e-Racer.

CORBELLATI lukeutuu Geneven erikoisuuksien joukkoon. Kyseessä on pienen valmistajan projekti, jolla tavoitellaan aina yhtä haluttua maailman nopeimman auton titteliä.

FERRARI täydentää 488:n mallistoa uudella tehokuninkaalla, joka tunnetaan lisänimellä Pista. Tehoa 3,9-litraisesta kahdella ahtimella varustetusta V8:sta irtoaa 720 hevosvoimaa, 200 km/h saavutetaan 7,6 sekunnissa ja huippunopeutta kertyy yli 340 km/h.

Ferrari ei petä fanien odotuksia. 720 hevosvoimaa.

FORD

HONDAN tärkein uutuus Geneven autonäyttelyssä on sekä Suomessa että maailmalla suuressa suosiossa ollut katumaasturi CR-V. Uuden sukupolven myötä auto uudistuu kattavasti, ja etenkin Euroopan markkinoita ajatellen tärkeä täydennys mallistoon on hybridivoimalinja.

JAGUAR esittelee Genevessä ensimmäisen täyssähköautonsa. Nimellä I-Pace kulkeva uutuus on etenee kahden sähkömoottorin turvin parhaimmillaan lähes 500 kilometriä.

KIA marssittaa lavalle eurooppalaisittain erittäin tärkeä uuden Ceedin. Kirjoitusasun lisäksi auton ulkonäkö on saanut annoksen aikuisuutta.

RANGE ROVER tuo jo aiemmin rapakon takana esitellyt Range Roverin pistokkeesta ladattavat hybridiversiot näytille Genevessä. Lisäksi osastolla nähdään uusi linjakkaampi Range Rover SV Coupé.

LEXUS haluaa osansa kasvavasta katumaasturimarkkinasta, ja sitä valmistaja lähtee tavoittelemaan uudella UX-mallillaan. Valmistajalle tuttuun tyyliin pellin alta löytyy hybriditekniikkaa.

UX tarjoaa isommista malleista tuttua kulmikkuutta uudessa kokoluokassa.

MAZDAN osastolla nähdään uudistuneen Mazda 6:n malliston lisäksi viime aikoina paljon mielenkiintoa herättänyt puristussytytteinen Skyactic X -bensiinimoottori. Lisäksi lavalla on luvassa silmän iloa palkintojakin voittaneiden konseptiautojen muodossa.

MCLAREN tuo Geneveen F1-kuljettaja Ayrton Sennan sukunimeä kantavan erikoismallin. Vain 500 kappaletta valmistettava erikoisversio on rajuin katulaillinen McLaren kautta aikojen.

MERCEDES-BENZ esittelee Genevessä paitsi kaupallisesti tärkeän kokonaan uuden A-sarjan myös uudistuneen C-sarjalaisen. Näiden myyntimallien lisäksi osastolla nähdään kasvavaa EQ-sähköautoperhettä, ja riittävistä menohaluista huolehditaan Mercedes-AMG:n mallistoa laajentavan GT Coupén muodossa.

PEUGEOT vastaa yhdestä näyttelyn erikoisimmasta esittelystä tuodessaan Geneveen jättimäisen leijonaveistoksen. Merkin uuden keulakuvan lisäksi osastolla nähdään muun muassa täysin uusi 508.

Uusien autojen lisäksi Peugetion osastolla nähdään merkin uusi keulakuva, jolla on pituutta yli 12 metriä ja korkeutta lähes 5 metriä.

POLESTAR esittäytyy ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle Genevessä ja mallina on esillä Volvon 90-sarjalaiseen pohjautua Polestar 1.

PORSCHEN osastolla nähdään valmistajan kautta aikain tehokkaimmalla vapaasti hengittävällä moottorilla varustettu sarjatuotantoauto, joka kulkee nimellä 911 GT3 RS. Tämä 520-hevosvoimainen radallekin valmis auto nähdään myös Teknavin maaliskuun lopulla alkavalla tv-kaudella.

RIMAC on kroatilainen supersähköautovalmistaja, joka tuo Geneveen toisen sähköautonsa. Valmistaja on paljastanut auton teholukeman, joka on vähintäänkin kunnioitusta herättävä; 1 914 hevosvoimaa.

TECHRULES REN RS kuuluu niin ikään Geneven harvinaisuuksiin. Kyseessä kiinalaisen tuotekehitysyhtiön tulos, joka on varustettu sähkömoottorien lisäksi akkuja lataavalla turbiinimoottorilla. Tehoa erikoisuus tarjoilee hieman yli 1 300 hevosvoimaa ja huippunopeutta valmistaja lupaa 330 km/h.

Techrulesin erikoisuus on ehdottomasti akkuja lataava turbiinimoottori.

TOYOTALTA ei ole paljoa vuotanut kuvia etukäteen ulos, mutta näyttelyssä ensi-iltansa saa kaupallisesti tärkeä uusi Auris. Lisäksi osastolla nähdään suurta mielenkiintoa herättävä ja legendaarista nimeä kantava Supra, joka on Toyotan ja BMW:n yhteistyön tulosta.

VENERE on kiinalaisen LVCHI Auto -yhtiön tulokas sähköautojen markkinoille. Valmistajan mukaan kyseessä on luksusluokan limusiini superauton suorituskyvyllä.

VOLKSWAGEN esittelee Genevessä tulevaisuutta viitoittavan I.D.-malliperheen neljännen jäsenen. I.D. Vizzion on massiivinen yli 5-metrinen sedan, joka kykenee yhdellä latauksella yli 650 kilometrin matkaan.

ZENVO on kotonaan Geneven autonäyttelyssä. Tanskalaisen superautoihin keskittyvän autonvalmistajan uusin luomus kulkee nimellä TSR-S, ja sen 5,8-litrainen V8 tuottaa 1 177 hevosvoimaa.

Zenvo edustaa sitä, miltä se näyttääkin; rajua suorituskykyä.

Kuvat: Mikko Autio ja valmistajat

Geneven autonäyttely on avoinna yleisölle torstaista lähtien 8.3.-18.3. Lehdistö pääsee paikalle jo tiistaina 6.3. ja Teknavi raportoi suoraan paikan päältä Genevestä viikon mittaan. Teknavin löydät verkkosivujen lisäksi Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä.