Haastattelussa Porschen pääjohtaja – mitä on luvassa ja miltä merkin tulevaisuus näyttää?

VW:n päästöskandaalin seurauksena 47-vuotias koneinsinööri Oliver Blume löysi itsensä viime vuoden lokakuussa Porschen pääjohtajan tuolista, kun Mathias Mülleristä tuli koko VW-konsernin johtaja. Porschen lisäksi Blumella on kokemusta myös Audeista, Seateista ja Volkswageneista.

Porsche ylitti jo lokakuussa vuoden 2014 tuloksen. Teidän täytyy olla tyytyväinen vuoteen 2015?
– Porsche myi vuonna 2015 reilusti yli 200 000 autoa, joka on luonnollisesti kaikkien aikojen ennätys. Myytyjen autojen määrä ei sinänsä ole kuitenkaan meidän tavoitteemme; tärkeämpiä lukuja ovat liikevoitto ja tuottavuus. Tavoitteena on Porschen arvon kasvattaminen.

Kiina on nykyisin Porschen tärkein markkina-alue, myitte siellä viime vuonna 49190 autoa. Miltä tulevaisuus Kiinassa näyttää, nyt kun Kiinan talous on jäähtymään päin?
– Kiinan automyynti kasvaa vahvasti jatkossakin, vaikka hulluimmat kasvun vuodet ovatkin ehkä nyt takana. Heilahtelua esiintyy lyhyellä aikavälillä varmasti, mutta Kiina on kuitenkin poliittisesti ja taloudellisesti vakaa maa. Olemme siksi optimistisia tulevaisuuden suhteen. Cayenne ja Macan myyvät Kiinassa hyvin, joten tavoitteena on myydä jatkossa entistä enemmän myös urheilullisempia malleja. Siksi järjestämme tänä vuonna Porsche Carrera Cupin Aasiassa sekä avaamme Porschen ajokoulutuskeskuksen Shangaihin aivan F1-radan tuntumaan. 911:llä tulee olemaan iso rooli Kiinassa tulevina vuosina.

Entä USA? Vaikuttaako VW:n päästöskandaali myös Porschen myyntiin?
– Pysäytimme Cayenne dieselin vuosimallien 2014–16 myynnin USA:ssa puhtaasti varotoimenpiteenä ilman pakotteita. Meille tärkeintä on asiakkaiden luottamus. Aloitamme myynnin heti kun skandaali on saatu selvitettyä. USA ei ole dieselmaa, joten emme usko skandaalin vaikuttavan juurikaan Porschen myyntiin.

Porsche ilmoitti ennen skandaalia investoivansa 1,5 miljardia euroa Saksassa vuoteen 2020 mennessä. Onko tähän tullut muutosta?
– Ei. Totta kai meidän pitää seurata jatkuvasti tulostamme ja kulujamme, mutta suunnitelmat pysyvät kuitenkin ennallaan. Investoimme tulevaisuuteen.

Edeltäjänne Mathias Müller asetti tuoton tavoitteeksi 15 prosenttia. Pitääkö tämä tavoite?
– Kyllä.

Nyt kun talousasiat on käsitelty, puhutaan hetki uusista tuotteista. Onko tänä vuonna esiteltävästä uudesta Panamerasta luvassa edelleen myös 8-sylinterinen versio?
– Totta kai. Panameraan tulee tarjolle entistä runsaammin erilaisia voimalinjoja. Tuotekehityksen painopisteenä on älykkäät ratkaisut – mukaan lukien ladattavat hybridit.

Onko luvassa siis myös dieselhybridi?
– Tällä hetkellä kehitämme toisenlaisia hybrdiversioita.

Entä onko Panamerasta luvassa uudenlainen hinnat alkaen -versio?
– Tarjolla on kaksi erinomaista V6-versiota. Olemme tyytyväisiä niihin – kuten ovat myös asiakkaamme.

Entä coupé-versio? Eikö se olisi looginen jatke Panamera-mallistolle?
– Uuden Panameran pohjalevylle tulee varmasti myös kaksiovinen korimalli, mutta se ei välttämättä kanna keulallaan Porschen logoa…

Koska näemme Panamera Sport Turismon?
– Sport Turismo oli konseptiauto, jolla testasimme asiakkaiden reaktioita uudenlaisiin Panamera-vaihtoehtoihin. Tulokset olivat positiivisia.

Kun kerran nyt konseptiautoista puhutaan; Mission E on sähköauto, jolla lähdette haastamaan Teslaa. Mitä sähköautoilu tarkoittaa Porschen näkökulmasta?
– Otamme sähköautojen kehittämisen tosissamme. Mutta myös sähköautoissa Porsche pysyy uskollisena filosofialleen – tarjoamme asiakkaillemme urheilullisia ja teknisesti edistyksellisiä tuotteita.

Kuten 911-hybridin?
– Olemme edelläkävijä hybridien kanssa omassa segmentissämme, kuten jo 918 Spyder on osoittanut. Tällä hetkellä keskitymme kuitenkin hybrideissä vain neliovisiin korimalleihin. Siellä on helpompi saavuttaa suurempia säästöjä päästöissä. Urheiluautomallistoissamme turboteknologia on tällä hetkellä paras urheilullisin vaihtoehto.

Mikä on siis vapaasti hengittävien moottoreiden tulevaisuus?
– Myös uudesta 911-sukupolvesta on luvassa GT3-versio.

Genevessä esitellään maaliskuussa uusi Boxster ja siinä myös uusi nelisylinterinen turbomoottori. Samalla mallimerkintä vaihtuu 718:aan, jolla viitataan Porschen historiaan. Mitä muuta on luvassa?
– Boxster ja Cayman uudistuvat vahvasti niin tekniikan kuin muotoilunkin osalta, ja tätä alleviivaataan uusilla mallinimillä 718 Cayman ja 718 Boxster. Autot jakavat paljon samaa tekniikkaa mutta ovat silti kovin erilaisia. Molempien sydämenä tulee olemaan tehokas nelisylinerinen turbomoottori. Coupé on jatkossa kaksikosta se edullisempi vaihtoehto.

Entä kuutoskoneet 718-mallistossa?
– Suorituskykyiset GTS, GT4 ja Spyder ovat tuotteita, joita niiden omistajat rakastavat. Ahtamisessa on kuitenkin paljon potentiaalia…

Entä hybridiversio Boxerista?
– Kaikki riippuu akkujen kehityksestä. Tällä hetkellä tarjolla ei ole riittävän kevyttä, kompaktia ja tehokasta akkua.

Entä uusi Cayenne-mallisto? Voisiko Turbo S:n yläpuolelle kuvitella vielä tehokkaamman huippumallin?
– Eikö Cayenne Turbo S ole riittävän urheilullinen? Ainahan voi kuvitella kaikenlaista, eikä mielikuvitusta pidä koskaan rajoittaa liikaa... Mallistomme muuttuvat jokaisen sukupolvenvaihdoksen myötä urheilullisemmiksi ja tehokkaammiksi samalla kun kulutusluvut putoavat.

Tulevaisuus on tietysti tärkeä, mutta Porschen kohdalla myös perinteet ovat arvossaan. Porsche on avannut juuri ensimmäisen vain klassikoihin keskittyvän keskuksensa. Mikä merkitys klassikoilla on Porschelle?
– Jotta voimme huolehtia asiakkaidemme klassikoista, kehitämme kansainvälistä myynti- ja huoltoverkostoamme. Tämä tarkoittaa noin sataa uutta klassikkopistettä vuoteen 2018 mennessä; valtaosa niistä tulee toimimaan jo olemassa olevan Porschen jälleenmyyjän yhteydessä. Noissa klassikkokeskuksissa asiakkailla on käytettävissään noin 52 000 Porschen alkuperäisosaa sekä klassikoiden korjaamiseen ja restaurointiin erikoistunut henkilökunta. Klassikot ovat tärkeitä Porschelle.

comments powered by Disqus