Autokauppa sujui pirteästi heinäkuussa – suosituin malli vaihtui

Heinäkuu on perinteisesti autokaupalle hiljaista aikaa. Helteisestä säästä huolimatta, tai siitä johtuen, uusia autoja pistettiin kilpiin huomattavasti viime vuotta enemmän.

Heinäkuussa ensirekisteröitiin yhteensä 9 579 henkilöautoa, mikä 8,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana uusia autoja on laitettu kilpiin 79 186 kappaletta, mikä on 8,0 prosenttia edellä edellisen vuoden lukemia.

Hyvässä kasvussa olevilla markkinoilla on havaittavissa kaksi nousevaa trendiä; automaattivaihteiston suosia kasvaa kuten myös katumaasturien. Viisi vuotta sitten vielä 55 prosenttia uusista autoista oli manuaalivaihteisia, kun taas kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla manuaalivaihteisia on ollut enää noin kolmannes. Katumaasturien osuus autosegmenteistä on kasvanut lähes 30 prosenttiin, ja kasvu näyttää yhä jatkuvat. Etenkin keskikokoiset katumaasturit kiinnostavat asiakkaita.

Heinäkuun osalta suosituin merkki vaihtui jälleen Toyotaan, joka on koko vuoden osalta rekisteröintitilastojen kärjessä yli tuhannen auton erolla toisena olevaan Volkswageniin. Mallikohtaisten rekisteröintien kärkeen heinäkuussa nousi puolestaan Nissan Qashqai. Toisena tällä listalla oli Skoda Octavia, jota on seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröity 210 kappaletta enemmän kuin Nissania.

Alta löydät heinäkuun kymmenen eniten rekisteröityä automerkkiä ja -mallia rekisteröintimäärinen.
 

1. Toyota 1 293
2. Volkswagen 1 179
3. Skoda 888
4. Volvo 661
5. Opel 618
6. Kia 584
7. Ford 581
8. Nissan 580
9. BMW 435
10. Mercedes-Benz 389
1. Nissan Qashqai 496
2. Skoda Octavia 387
3. Toyota Yaris 382
4. Toyota Auris 335
5. Volkswagen Golf 290
6. Volkswagen Polo 266
7. Opel Astra 236
8. Ford Fiesta 234
9. Volvo V40 215
10. Toyota C-HR 182

Pakettiautojen myynnissä nähtiin heinäkuussa pieni pudotus. Pakettiautoja ensirekisteröitiin heinäkuussa 2,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Alkuvuoden ensirekisteröintien kokonaismäärä on tällä hetkellä 9 521, mikä on kuitenkin 2,8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017 vastaavaan aikaan. Kuorma-autojen rekisteröinnit puolestaan jatkui pirteänä ja kilpiin laitettiin 11,5 prosenttia enemmän kuorma-autoja kuin viime vuonna. Koko alkuvuoden osalta rekisteröintejä on tehty 9,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Kuva: Mikko Autio

Lue lisää alkuvuoden ensirekisteröinneistä ja autokaupasta:
Alkuvuoden autokauppa käyntiin vauhdikkaasti – vuosi avattiin ennätyslukemilla
Alkuvuoden rekisteröinnit viime vuotta edellä – helmikuun luvuissa pientä miinusta
Autokaupassa kevättä rinnassa – nousua myynnissä, laskua hinnoissa
Autokaupassa reipasta kasvua huhtikuussa – romutuspalkkiokampanja näkyy etenkin pienten autojen kaupassa
Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvussa – toukokuun ykköspaikan nappasi Volkswagen Golf
Alkuvuoden ensirekisteröinnit kovassa tahdissa – kesäkuussa ykkösmerkki vaihtui
Auton omistaminen muuttuu – uusi auto ajoon kuukausimaksulla
Oletko harkinnut sähköautoa? Tässä ovat Suomessa myynnissä olevat vaihtoehdot