Alfa Romeolta ei katumaasturia ennen vuotta 2015

Alfa Romeon pitkään puhuttua katumaasturia ei nähdä ennen vuotta 2015, kertovat Teknarin brittiläisen yhteistyökumppani Autocarin lähteet Fiatilta. Auton ensimmäinen konsepti on esitelty jo vuonna 2003.

Lähteiden mukaan katumaasturi-Alfa on kuitenkin merkittävä tekijä, jolla toimitusjohtaja Sergio Marchionne aikoo vähentää Fiat-konsernin riippuvutta myynnistä Euroopassa.

Katumaasturissa tulee olemaan samaa teknologiaa kuin Jeep Libertyn korvaavassa mallissa sekä Dodge Dartissa. Katumaasturi valmistettaneen Italiassa, jossa Fiat yrittää hyödyntää ylimääräisen tuotantokapasiteettinsa paremmin.

Alfa Romeo -merkin uskotaan olevan avaintekijä Fiatin nostamisessa voitolliseksi. Euroopan ulkopuolella Alfaa arvostetaan enemmän kuin Fiatia, ja eurooppalaisista Alfa on houkuttelevampi kuin Chrysler. Katumaasturin avulla Alfa voisi myös palata Yhdysvaltoihin.