Dacia julkisti ensimmäiset kuvat tila-auto Lodgysta, Suomeen vasta 2013

Dacia on julkistanut ensimmäiset kuvat maailmalla vuonna 2012 myyntiin tulevasta tila-autostaan, Lodgysta. Suomeen mallin odotetaan saapuvan kuitenkin vasta vuoden 2013 puolella.

Lodgy on 4,5-metrinen tila-auto, jonka mallistoon kuuluu sekä viisi- että seitsenpaikkaiset versiot. Auton takuu on kolme vuotta.

Lodgy saa ensiesittelynsä Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa.

Vasta vuonna 2010 Suomeen tullut, Renault-konserniin kuuluva romanialainen automerkki ylsi viime vuonna yhteensä 1 015 henkilö- ja tavara-auton ensirekisteröintiin.

Dacian malliston suosituin auto on katumaasturi Dacia Duster, jonka etuvetoisen bensamallin lähtöhinta on noin 15 000 ja nelivetoisen dieselin noin 22 000 euroa.

Teknari